Teema: Vanki-isät

[Toimitus]

Mitkä ovat lapsen oikeudet isän tuomion aikana? Entä mikä on lapsen etu? Miten isien toiveet huomioidaan vankilassa? Ja miten vankila voisi huomioida lapset?
Lue juttu Kohtaamisia-palstalta!

Uusi kävijä?
Palsta on rakennettu niin, että kaikki pääsevät lukemaan viestejä. Mikäli haluat osallistua keskusteluun, sinun tulisi rekisteröityä ylhäältä oikealta klikkaamalla Rekisteröidy-nappia.

Rekisteröitymistä varten tarvitaan toimiva sähköpostiosoite. Saat siihen vahvistuksen rekisteröitymisestä. Viesti kannattaa säilyttää, sillä siinä ovat tunnuksesi palveluun. Mikäli kuitenkin unohdat salasanasi, voit pyytää uuden. Rekisteröityneiden tietoja, kuten sähköpostiosoitetta, ei luovuteta ulkopuolisille.

UKK sivun oikeassa yläreunassa vastaa kysymyksiin tästä keskusteluohjelmasta. Kaikki siinä mainitut ominaisuudet eivät ole täällä käytössä. Esimerkiksi yksityisviestejä ei voi lähettää tämän palvelun kautta.

Tervetuloa!

[jariuolevi]

Oikeastaan pisimmät vankeustuomioni osuivat juuri aikaan jolloin 2 poikaani olivat nuoria ja olisivat tarvinneet isää. Kaksi pojistani on syntynyt niin että olen ollut vankilassa, ja voin sanoa että on aivan hirveätä se syyllisyys ja häpeä mitä tuntee kun ei voi tehdä mitään. Olin vankilassa törkeistä väkivaltarikoksista joten vankila ei myöntänyt lomia esim. synnytyksissä mukana oloon.Totuuden nimissä "ryssin" vielä lomani 1999 törkeä pahointitely. Lusin pääasiassa Riihimäen vankilassa, kaksi nuorinta poikaani olivat siihen aikaan alle kymmenen vanhoja. Tuomioni oli melko pitkä, siis vuosia. Varmasti onneni oli että lasten äiti suhtautui myönteisesti tapaamisiin vankilassa, emme siis siinä vaiheessa enään olleet pariskunta. Ajattelen kuitenkin nyt että parempi sekin kun ei mitään, veljeni suostui tuomaan poikia kerran kuukaudessa vuosien ajan vankilan perhetapaamisiin. Vaikka tapaaminen oli kestoltaan vain 3 tuntia per kuukausi oli se ratkaisevan tärkeä minulle ja varmasti myös pojille. Tietysti kolme tuntia kuulostaa ja on erittäin vähän seurusteluun omien lasten kanssa, mutta side minun ja poikien välillä säilyi. Päästyäni siviiliin toistaiseksi viimeisen kerran kesällä 2001 pojat olivatkin sitten luonani pitkiä aikoja ja jopa asuivat luonani eri pituisia pätkiä 2000 luvulla yhteensä reilun kaksi vuotta. Siis kohdallani perhetapaamiset olivat ratkaisevan tärkeitä myöhempiä tapahtumia ajatellen. Syyllisyys, itseinho, katumus, lopulta nämä ratkaisivat etten sitten vuoden 2001 ole saanut vankeustuomiota, tosin olen kyllä ollut käyttämättä päihdyttäviä aineita, mikä tietysti on mahdollistanut elämäntavan muutoksen. Vanhempi näistä pojista täyttää 20v ja on itsekin jo isä, ehkä nyt saan vaarina nauttia hänen lapsensa seurasta enemmän. No kokonaan en ole vankiloista päässyt eroon, viime vuonna(2009) vietin kuitenkin n. 70 päivää eri vankiloissa, mutta nyt vertaistyöntekijänä ja pääsin aina saman päivän aikana pois vankilasta.Ja niin pyhästi kun vannoin etten kusekaan vankilaan päin kun 2001 kesällä vapauduin.Vankila vuosia ja kaikkea paskaa ei saa pyyhittyä pois tai tehtyä tekemättömäksi mutta tämän hetken ja toivottavasti tulevaisuuden voi ELÄÄ niin ettei tarvitse katua. Sillä aina on toivoa, niin pimeää ei olekaan etteikö valon säde tavoita. Vanhin poikani on 30v häneen aloin tutustua kun hän oli 20vuotias, hänelle syntyi juuri poika 13.1.2010 joten mikäs tässä ns. tuplavaarina ollessa. Olin kovin vihainen vanki ja kyllähän lastenvalvojat kävivät kysymässä mielipidettä lasten asiassa vankilassa, vastasin suurin piirtein että tunkekaa kuulkaa ne tenavat perseeseenne. Kaikki vähänkin viranomaiselta haiskahtava oli epäilyttävää ja pelottavaakin, olisihan siihen liittynyt myös vastuu, ja sitä minä en silloin halunnut enkä osannut kantaa. Vihat ja kaunat ovat pikkuhiljaa sulaneet ja haihtuneet johonkin bittiavaruuteen tai mustaan aukkoon, tietysti on pitänyt asiat käsitelläkkin ja saada itseään korkeamman ymmärrystä. Hyvin tässä vaan on käynyt, öisin juoksen kusella ja päivisin mietin tuttavien nimiä, sillä lyhyesti (joku viisas on sanonut) sitä on vanheneminen. Sairashan minä olin, riippuvainen päihteistä ja olen kait osin vieläkin, se vaan ei akutisoidu kun pysyn roinasta ja viinasta erossa. Tupakastakin luovuin kun omalääkäri vuosia siitä keuhko ahtaumasta keuhkosi. Tämänkin taas talon ajalla rustasin toivottavasti boss ei hoksaa.

[tarjatuulia]

Ihana oli lukea kirjoituksesi.
Mitä sinulle tapahtui, mikä oli se sinun juttusi joka laittoin liikkeelle muutoksen?
Minä olen sitä mieltä että vaikka siellä menneisyydessä olisi mitä mustia möykkyjä ja aukkoja, kun niitä osaa viisaasti käsitellä, muuttuvat ne elämän rikkaudeksi. Jostain olen joskus lukenut että meillä ei ole muuta kuin menneisyytemme. Meistä sitten riippuu jäämmekö menneisyytemme vangeiksi, jäämmekö rypemään menneisyyden väärässä elämäntavassa, vai käytämmekö hyväksemme sen mitä olemme menneisyydessä kokeneet.

Voi kun tuolta linnaleskien palstalta huomaisivat tulla lukemaan kirjoituksesi, siellä niin moni miettii elämää vankilan jälkeen.

[3751447]

Hienoa että annoit juttusi meille kaikille vankien kanssa tekemisissä olevien luettavaksi.
Murehdin kovin mummun näkökulmasta tuota pientä poikaa joka ei nää isää.Tietää nimen nähnyt jokusen kerran.Nyt nuo yhteydet isään poikki,entä kun tulee sisko tai veli kuvioihin toisen isän lapsi.Miten mummuna menettelen?Jatkanko kuten nytkin?????Mietin ja murehdin.
Eikö olekin hienoa olla vaari,tehtävä on tärkeä ja voi antaa rakkautta näille pienille jota omat lapset on jäänyt vaille.
Aurinkoista kevättä t.6xmummu